Hevosmaailma on täynnä kantakirjoja, talleja ja eri lajeille asetettuja ankaria vaatimuksia. Siksi luonnossa vapaina laukkaavissa villihevosissa on jotakin vastustamattoman romanttista – eikä mikään villihevoskanta taida olla yhtä rakastettu kuin Assateaguensaarella asuvat assateaguenponit.

Suositun tarinan mukaan saaren hevoslaumojen esi-isät pelastautuivat saarelle, kun espanjalainen kaljuuna haaksirikkoutui Virginian osavaltion rannikolle 1700-luvulla. Olipa hevosten alkuperä mikä tahansa, ne ovat vaeltaneet Assateaguensaarella jo yli 200 vuoden ajan.

Assateaguenponit alkoivat kiehtoa amerikkalaisten mielikuvitusta sen jälkeen, kun Marquerite Henry julkaisi klassikkokirjansa “Misty”. Henry sai innoituksensa teokseen saarella järjestettävästä ”poniuinnista”, jossa osa hevosista paimennetaan kapean salmen poikki Assateaguensaarelta viereiselle Chincoteaguensaarelle, missä ponit myydään huutokaupassa – näin hevoskanta pidetään sopivan kokoisena, ja samalla paikalliset keräävät hevosten suojeluun tarvittavia varoja.

Vaikka lajin edustajia kutsutaankin ”poneiksi”, joidenkin mielestä assateaguenponi on oikeastaan hevonen sen perusteella, että eläinten matala korkeus ei johdu geeniperimästä vaan karusta ruokavaliosta, joka koostuu suolaisen veden marskimaaruohoista ja -pensaista. Tasapainottaakseen elimistöönsä päätyviä suuria suolamääriä ponit juovat vettä lähes kaksi kertaa tavallisia hevosia enemmän, minkä vuoksi monet assateaguenponit näyttävät hieman pulleilta.

Poneilla on lyhyet mutta voimakkaat jalat, paksu harja ja ystävällinen luonne. Assateaguenponien turkin väritys vaihtelee, mutta suosituin väri on kirjava.

Nykyään Assateaguensaarella vaeltelee noin 300 villiponia. Muualla päin maailmaa ”Mistyn” sielunveljet ja -sisaret kukoistavat, ja ponit levittävät romanttista tunnelmaa kaikkialle – myös Jorvikiin!