Ratsastusjuhlien toinen viikko pomppii paikalle!
Elegantit ratsastusjuhlat jatkuvat, ja vähemmän elegantti McHeppa tarvitsee yhä apua eri puuhien hoitamisessa (eikö joku voisi jo yrittää korjata asun vetskaria?). Viime viikon puuhat jatkuvat, ja tarjolle avautuu myös aiempien vuosien puuhia, minkä lisäksi Annika emännöi kahta uutta kisaa! Toinen on ihka uusi esteratsastuskilpailu, toinen taas on uusi versio legendaarisesta kisasta, jota tavattiin järjestää Jorvikin talleilla monen monta vuotta sitten.
Imane puolestaan työstää Jorvikin Sanomien erikoispainosta ja etsii haastateltavia. Hän on tietenkin ihan liian kiireinen hoitaakseen haastattelut itse, joten apu tulisi varmasti tarpeeseen!
Kerromme myös uudelleen Sabinan juhlatehtävien kaksi viimeistä osaa (aivan kuten lupasimme), ennen kuin tehtävät poistuvat pelistä lopullisesti tämän vuoden juhlien päättyessä 29. huhtikuuta.
Uudistettuun varustejärjestelmään on lisätty uusi erä hevosia, jotka voivat nyt käyttää kaikkia eri varusteita sekä peliin vastaisuudessa lisättävää sisältöä. Tällä kertaa uusien varusteiden käyttäjiksi pääsevät amerikkalainen paint-hevonen, ranskanpuoliverinen ja hannoverinhevonen!
Ratsastusjuhlien ratsujen kunniaksi markkinat ovat täynnä lämminverihevosia. Markkinapaikka sijaitsee Moorlandin majakan lähellä, ja tarjolla on viikon ajan seuraavia hevosrotuja:
★ hannoverinhevonen (665 Star Coin -kolikkoa)
★ ranskanpuoliverinen (495 Star Coin -kolikkoa)
★ hollanninpuoliverinen (475 Star Coin -kolikkoa)
★ trakehneninhevonen (375 Star Coin -kolikkoa)
Markkinoiden valikoimaan eivät sisälly sellaiset karvapeitteet, jotka ovat saatavilla vain juhlien aikana.
Markkinat sulkevat ovensa ja lähtevät matkoihinsa seuraavan keskiviikkoisen päivityksen myötä, mutta ne palaavat myöhemmin uusien hevosten kanssa!
Juhla-alueiden kauppoihin on lisätty uusi asukokonaisuus: uusi Luksusluokkaa-kokoelma on suoranainen eleganssin ruumiillistuma.
Kiinnostaisiko hevostietouden testaaminen?