Bugikorjauksia

Bugien korjausloki 2020

Hei StarFam!

Peliä kehittäessä törmää usein asioihin, jotka eivät toimi tai näytä aivan siltä kuin niiden pitäisi. Työskentelemme aina ahkerasti korjataksemme kyseiset ”bugit”, ja joka kuukausi kerromme joistakin korjaamistamme virheistä.

Marraskuun bugikorjaukset

★ Kun olet yrittänyt istahtaa penkille Laaksolan hevoshaan luona, olet saattanut jäädä leijumaan penkin yläpuolelle. Oletko kenties jäänyt halloween-taikojen valtaan? Oli miten oli, halloween on saanut väistyä talven taikojen tieltä, ja tätä nykyä kaikki saavat istua tukevasti penkillä.
★ Myös muutama seinä ja aita oli jäänyt halloweenin jäljiltä niin aavemaisiksi, että niiden läpi pystyi kävelemään! Emme voineet antaa hevostemme kuvitella, että ne voivat juosta joka seinän läpi, ja niinpä seinät ja aidat on nyt korjattu.
★ Levitointi tuntuu nykyään olevan muodissa – myös eräs Hopeametsäaukion EPH unohti pitää jalkansa maan pinnalla! Kyseinen hahmo on nyt hionut meditaatiotaan, eikä hän enää leiju ilmassa.
★ Lisää penkkejä tietää lisää murheita. Jorvikin tallien penkit olivat niin liukkaita, että pelaajat saattoivat luiskahtaa niiltä suoraan kukkapenkkeihin. Penkit on nyt siistitty entistä ehommaksi.
★ Kotitallien löytäminen kartalta on aiheuttanut hieman päänvaivaa. Emme ole varmoja, miksi kotitallit päättivät piiloutua katseilta, mutta tilanne on nyt korjattu: kotitallin merkki näkyy taas oikealla paikallaan.
★ Osa taikahevosista on tuntenut olonsa tavallistakin ujommaksi. Jos poikkesit taikahevosesi kanssa kaupassa ja muutit ratsusi ulkonäön arkiseksi, hevosesi saattoi sen jälkeen jääräpäisesti kieltäytyä muuttumasta takaisin taikamuotoonsa. Asian korjaamiseen tarvittiin vino pino sokeripaloja, mutta nyt hevoset suostuvat taas muuttumaan taikamuotoonsa, kun napsautat painiketta.

Lokakuun bugikorjaukset

★ Connemara-parkojen takajalat nykivät viime aikoina varsin oudosti, kun hevoset yrittivät hyppiä ympäriinsä. Nyt ne onneksi hyppivät taas yhtä sulavasti kuin ennenkin!
★ Katonrajan kahvilan Katri oli jostain syystä päättänyt ryhtyä levitoimaan. Moinen meno ei käy päinsä, ja niinpä annoimme hänelle raskaammat kengät. Siihen loppui levitointi!
★ Osa Ilonan paketeista on ollut yllättävän vaikea viedä perille, mutta nyt voit taas toimittaa lähetyksiä Ramille ja Leonardolle Jorvikin kaupunkiin.
★ Hämä-hämähäkki istui laukulla. Tuli vilu rankka, laukkuun lukin vei. Aurinko armas kuivas laukkusen. Hämä-hämähäkki istui laukulleen.
Eli lyhyemmin sanottuna satulalaukussa piileskellyt lemmikkihämähäkki roikkuu taas laukun ulkopuolella, niin että hämähäkin näkee kunnolla.
★ Uusimpien syntymäpäiväjuhlien kultaiset hevosenkengät voi nyt siirtää tavaraluetteloon.
★ Osalle pelaajista riimukirmaajan hankkiminen on ollut vaikeaa verkkovirheen vuoksi. Ongelma on nyt korjattu, joten jos oman riimukirmaajan saaminen tuottaa yhä ongelmia, kerro ihmeessä meille asiasta!

Elo- ja syyskuun bugikorjaukset

★ Olemme korjanneet useita teksteihin ja käännöksiin liittyviä bugeja.
★ Kesän aikana jotain pääsi tapahtumaan Kultalehden tallin käänteiselle kilparadalle. Emme tiedä tarkkaan, miksi rata suljettiin osallistujilta, mutta selvittelimme asioita – ja nyt rata on taas kaikkien käytettävissä.
★ Korjailimme hieman lemmikkipöllöjä, ja nyt ne räpyttelevät siipiään aina silloin tällöin paikallaan seistessään. Ja niiden sulkapeite näyttää vallan mahtavalta!
★ Tutkimme parhaillaan lemmikkihämähäkin outoa asettelua satulalaukussa, ja pyrimme korjaamaan tämän lapsuksen mahdollisimman pian! Ja vaikka lokin lailla kirkuva ilmapallolemmikki olikin varsin hauska ilmestys, korjaamme senkin niin, että pallo ääntelee taas oikealla tavalla.

Kesä- ja heinäkuun bugikorjauksia

★ Joissakin tehtävissä tehtävänantajan sijainti on näkynyt väärin tehtävälokissa, mutta olemme onnistuneet korjaamaan osan näistä ongelmista.
★ Madame Aspin kauppa sijaitsee Kuvernöörin putouksessa – ja olette saattaneet huomata, etteivät kaikki kaupan vaatteet olekaan päätyneet Globaaliin puotiin. Nyt ne kaikki ovat viimein tarjolla Globaalissa puodissa!
★ Kun nyt Ilonasta puhutaan, niin teekupillisen laittaminen taitaa joskus olla vaikeampaa kuin miltä kuulostaa. Saimme tietää, etteivät kaikki onnistuneet hauduttamaan omaa teetänsä työpajassa. Ilona tarkisti työpisteen, ja nyt teetä voi hauduttaa milloin tahansa!
★ Kun Jorvikin kahvilat ja ravintolat hiljattain uudistivat ruokalistansa, ostarin kahvila poisti listaltaan maitokahvin – jota tarvitaan Jorvikin kaupungin muiden osien avaamiseen. Maitokahvin etsiskely ympäri Jorvikia olisi hieman outoa, ja niinpä kahvilassa on taas tarjolla maitokahvia kaikille kahvin ystäville.
★ Osa Tähtiloisteen hevostilan kanoista sekosi hiljattain! Niiden jalat kasvoivat kuin Pinokkion nenä, ja moinen nokittelu piti pysäyttää. Nyt kanamme ovat taas vallan tavallisia, ja näköjään kovin tyytyväisiä siitä.
★ Pari bugia esti osaa teistä puhumasta tehtävänantajille, mikä esti tehtävien suorittamisen. Bugit on nyt liiskattu, mutta jos vielä joskus päädyt moiseen tilanteeseen, ilmoita meille asiasta!

Toukokuun bugikorjaukset

★ Useiden tehtävätekstien kirjoitusvirheitä on korjailtu koko toukokuun ajan.
★ Olemme saaneet palautetta trakehneninhevosen ravianimaatiosta heti hevosen julkaisusta lähtien. Animaatio on nyt korvattu uudella versiolla! Jatkamme yhä trakehneninhevosen käyntianimaation päivitystyötä.
★ Tähtiloisteen hevostilalla on tarvittu kipeästi jonkinlaista vesilähdettä, ja nyt sellainen on rakennettu tallien lähelle.
★ Kun quarterhevonen julkaistiin, pelaajat kertoivat ongelmasta, joka liittyi hahmon sijoitteluun ravaamisen yhteydessä. Ongelma on nyt korjattu!
★ Laaksolassa sijaitsevasta Ilonan puodista katosivat suitset, mutta ne on nyt löydetty ja palautettu valikoimaan!
★ Sindra on ilmeisesti melkoinen akrobaatti, sillä monet teistä ovat kertoneet meille nähneensä Sindran seisovan hevosensa selässä. Sittemmin Sindra on päättänyt taas istua hevosen selässä ihan tavalliseen tapaan, joten hänen vuokseen ei enää tarvitse olla huolissaan!
★ Sonjan Kasper-hevonen on näyttänyt hieman hassulta, mutta nyt se on jälleen oma itsensä.

Huhtikuun bugikorjaukset

★ Tällä kertaa olemme kirjoittaneet uusiksi tehtäviin liittyviä tekstejä, niin että ne vastaavat paremmin pelin nykyistä Jorvikia.
★ Tehtävistä puheen ollen... Olemme korjanneet pari tehtävää, joiden antajat olivat jostain syystä päättäneet vetää ylleen näkymättömyysviitan.
★ Voihan pyhä nauta! Farmin vaeltajat -tehtävän kadonnut lehmä on aiheuttanut päänvaivaa monelle pelaajalle. Meillä on sekä hyviä että huonoja uutisia: kadonnut lehmä löytyi... maan alta. Kanttura ei todellakaan ymmärtänyt, mistä sosiaalisessa etäisyydessä on kyse! Onnistuimme yhdessä Jorvikin metsänvartijoiden kanssa kiskomaan lehmän esiin, ja tehtävän voi taas suorittaa kunnolla!
★ Olemme hienosäätäneet Jorvikin lämminverihevosta: kun EPH-hahmot matkaavat nyt hevosesi selässä takanasi, he eivät enää näytä putoavan hetkenä minä hyvänsä. Eihän se sovi, että kyyditettävät putoaisivat kyydistä kesken matkan, vai mitä? Tai ehkä sopiikin, jos he eivät pesseet käsiään ennen kyytiin nousemistaan...
★ Mac-tietokoneiden käyttäjien sieluratsastuksesta palkinnoksi saamat erityisjauheet näyttivät hieman oudoilta. Emme ihan oikeasti tarkoittaneet antaa lahjaksi hevosen ympärillä lenteleviä pieniä sokeripaloja. Jos piditte kuutioista, voimme järjestää myöhemmin jotain samankaltaista, mutta nyt jauhe toimii taas tarkoitetulla tavalla!
★ Kun laskimme hevosen taluttamiseen liittyvän tasovaatimuksen tasolle 7, hevosten kouluttajat eivät ilmeisesti ymmärtäneet ohjeitamme kunnolla. He päättivätkin kumota kaikkien talutusluvat! Joo, emmepä mekään tienneet, että sellainen lupa on edes olemassa. Jututimme hevosten kouluttajia, ja luvat on taas myönnetty kaikille. Ei niitä vieläkään näy missään, mutta voitte taas taluttaa hevosianne!
★ Kiitos kaikille kilpailuja koskevasta palautteesta – kisan lähtölaskennan aloittamiseen liittyvä ponnahdusikkuna oli tosiaan kadonnut hetkeksi. Nyt ikkuna on taas näkyvissä ja kilpailut toimivat jälleen tarkoitetulla tavalla!

Maaliskuun bugikorjaukset

★ Muutettuamme tehtäviin liittyviä vaatimuksia sadat tehtävät kokivat jonkinlaisen muodonmuutoksen – niitä joko päivitettiin uudistetuilla Sielun ratsastajilla tai sitten niitä siirrettiin eri paikkoihin, jotta ne sopisivat paremmin Jorvikin seikkailujen tarinankaareen. Kiitos teille kaikille siitä, että ilmoitatte muutosten aiheuttamista bugeista; paiskimme yhä lujasti töitä, jotta saamme kaiken taas toimimaan kuten pitääkin! Jos havaitset tehtävissä jotain outoa, ilmoita ihmeessä asiasta meillekin, jotta voimme tutkia ongelmaa mahdollisimman pian.
★ Viime kuukauden aikana olemme päivittäneet osan pelin hevosista uuteen tiedostomuotoon, jotta hevoset ovat valmiita uusia, myöhemmin julkaistavia varusteita varten. Suuri muutos tuo mukanaan suuret bugit – mutta teidän reaktioidenne perusteella uusi Brinicle-bugi oli paras mahdollinen yllätys! Jäälauttojen yksisarvista riivasi bugi, joka väänteli sen ruumista kerrassaan oudosti, ja kun asialle oltiin ehditty hirnua sosiaalisessa mediassa kokonaisen päivän ajan, saimme viimein korjattua asian ja palautettua rauhan Jorvikin saarelle.
★ Aiemmin mainitsemamme tiedostomuotojen uudistus vaikutti myös muihin hevosiin, ja olemme korjanneet niihinkin liittyviä ongelmia. Jos kuitenkin huomaat pelissä jotain outoa, ota meihin yhteyttä, jotta voimme aloittaa tutkimukset!
★ Jatkamme yhä sieluratsastuksen virittelyä, vaikkemme mainitsekaan asiasta viikoittaisissa uutiskirjeissämme! Muistakaa tarkistaa tilanne säännöllisesti: päivitämme pelin sisältöä ja virittelemme pelin ominaisuuksia sitä mukaa kun saamme teiltä lisää palautetta!

Helmikuun bugikorjaukset

★ Vuorovesi on noussut turhan korkealle Uuden Mäenharjan kilpailujen aikana, mikä on haitannut kilpailun reitillä kiitämistä. Tilasimme Kuusilaaksosta radalle lastillisen hiekkaa, joten ongelma on nyt ratkaistu ja kisan suorittaminen on aiempaa helpompaa!
★ Eikö sinustakin ole mukava istuskella leirinuotion äärellä ja antaa liekkien lämmittää selkääsi... ei kun siis mitä? Hupsista! Taisimme sijoittaa yhden tukkipenkeistä Kuusilaakson leirinuotion luo niin, että siinä istuvat ovat selin ystäviinsä. Ei ollut tarkoitus. Ihan tosi. Olkaa kilttejä ja tulkaa kokeilemaan tukkia nyt, kun se on asetettu oikein päin.
★ Kiiltele kuin ahaltekhevonen! Hevosen turkin kiiltoon liittyi pieni ongelma, jonka seurauksena sen varusteiden värit muuttuivat aika oudoiksi. Bugi on nyt korjattu, eivätkä varusteet enää kiiltele kilpaa hevosen kanssa.
★ BÄÄÄÄÄ! Noin Jorvikin lampaat vastasivat meille, kun kyselimme, mitä mieltä ne olivat uudesta ulkonäöstään. Lampaat kävivät kampaajalla hakemassa uutta ilmettä villoilleen, ja osa lampaista sai siinä samassa aivan uusia värejä! Fiiniä!
★ Hämä-hämähäkkejä ei koskaan löydä sieltä, mistä niitä etsii! Korjasimme hämähäkkien sijoittelua Kuusilaaksossa niin, että voit nyt napsauttaa hämähäkkiä – aiemmin se yritti vilistää vuoristoon ja jäi ikävästi jumiin.
★ Yksi Dundullin luona puuhailevista EPH-hahmoista kokeili vikellystä, minkä seurauksena hänen päänsä jäi jumiin... hevosen... sisään... Yök. Tyttöparka on varsin kiitollinen siitä, että joku ilmoitti asiasta ja tilanne saatiin korjattua!
★ Kuusilaakson alueella on tapahtunut aavemaisia asioita viimeisimmän alueuudistuksen jälkeen: Rouva Mäki (jota pelaajien on jututettava muutaman tehtävän yhteydessä) katosi kokonaan, kun sijoitimme vahingossa kokonaisen vuoren hänen päälleen. Onneksi niskaan rysähtävä vuori ei juuri hetkauta Jorvikin haamuja, joten meidän piti vain houkutella rouva Mäki takaisin esiin – ja nyt hän on taas näkösällä ihmisten ilmoilla.

Tammikuun bugikorjaukset

★ Voi ei, mitä connemaralle oikein tapahtui? Se taisi hieman riehaantua talven juhlissa, koska juhlien jälkeen sen jalat menivät useissa eri askellajeissa ihan miten sattui. Lähetimme kaikki connemarat Jorvikin eläinlääkärin pakeille, ja nyt ne ovat toipuneet vaivastaan.
★ Olemme hieman viritelleet käyttöliittymää, joka on käytössä Globaalissa puodissa ja muissa vastaavissa liikkeissä, sillä halusimme varmistaa, ettei ”omistettu”-kuvake peitä uusista esineistä ilmoittavaa tekstiä.
★ Talven aikana kävi ilmi, että taikahevosten kuvakkeet latautuivat tavallista hitaammin, kun hevosten lajitteluvalikko avattiin kotitallilla. Tämä ongelma on nyt korjattu!
★ Matkaileva Toksu-lohikäärme ei ole vielä varttunut lentäväksi Toksuksi, mutta uusimman Pintan linnoituksen päivityksen jälkeen veijari leijui silti joissakin kuvissa maanpinnan yläpuolella. Korjasimme Toksun sijaintia hieman, joten linnoituksesta ei enää löydy lenteleviä pehmolohikäärmeitä.
★ Pormestari Peanutin uudessa kilpailussa törmää väistämättä lampaisiin. Valitettavasti lampaat alkoivat temppuilla – niitä ilmestyi eteen tyhjästä ja ne jäivät puoliksi maan sisään. Ongelman ratkaisua ei todellakaan helpottanut se seikka, että kehittelijämme nukahtivat sikeään uneen joka kerta, kun he yrittivät laskea korjattavien lampaiden määrää... Onneksi kaikki lopulta selvisi, ja mukavana lisäbonuksena kaikki saivat levätä töiden ohessa!

Asiaan liittyviä artikkeleita